1. YHTEENVETO

Tässä Staffordshirenbullterrieriyhdistys ry:n amerikanstaffordshirenterrierin jalostuksen tavoiteohjelmassa pyritään käsittelemään rodun jalostukseen liittyviä seikkoja mahdollisimman monipuolisesti. Jalostusohjelmasta on käyty rodun kasvattajien ja aktiivisten harrastajien kesken varsin laajaa keskustelua ja ohjelmassa onkin pyritty mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon kaikki esille tulleet jalostuksen kannalta tärkeiksi koetut seikat.

Jalostuksessa on tärkeää ymmärtää rodun tausta. Rotu luotiin yhdistämällä bulldogin voima ja rohkeus terrierin peräänantamattomuuteen ja ketteryyteen. Tältä pohjalta haluttiin luoda rotu, joka olisi nopea, ketterä, rohkea ja peräänantamaton. Rodun rotumääritelmässä eri tyyppien vaihteluväli on suuri ja näitä eri tyyppejä tasapuolisesti vaalimalla on mahdollista säilyttää tasapaino rodun sisällä. On tärkeää säilyttää amerikanstaffordshirenterrierin (l. amstaffin) rodunomainen luonne ja sen monipuolisuus harrastuskoirana. Suomessa voimassaoleva typistyskielto aiheuttaa suuren haasteen rodun geenipoolin säilyttämiseksi. Rodun kotimaassa ja suuressa osassa maailmaa amstaffin korvat typistetään. Lisäksi uuden veren tuominen maailmalta on vaikeaa, koska terveystutkimuksia ei tehdä maailmalla samassa laajuudessa kuin Suomessa.

On ensisijaista ymmärtää rodun terveystilanteen seuraamisen tärkeys. Tätä työtä tekee yhdistyksen jalostustoimikunta, jonka tehtäviin tiedon keruun ohella kuuluu myös kasvattajien ja jäsenistön informoiminen ja neuvominen jalostukseen liittyvissä asioissa. Myös luonneseuranta on tärkeää, ja yhdistyksen tavoitteena onkin innostaa jäsenistöä yhä aktiivisemmin käyttämään koiriaan luonnetestissä, josta saadaan tärkeää tietoa kasvattajien käyttöön.

Staffordshirenbullterrieriyhdistys ry voi tyytyväisenä todeta amerikanstaffordshirenterrieri -rodun tilanteen olevan tällä hetkellä suhteellisen hyvän. Terveystilannetta on seurattu aktiivisesti ja kokonaisuudessaan se on hyvä. Koiria käytetään vuosi vuodelta enemmän luonnetesteissä. Rodun suosio on kasvusuunnassa ja rodun piiriin hakeutuu aktiivisia harrastajia, jotka ovat kiinnostuneita monista eri harrastusmuodoista näyttelytoiminnan ohella. Rotua nähdään alati enemmän erilaisissa harrastuksissa myös kilpailumielessä. Tämän päivän amerikanstaffordshirenterrieri onkin oivallinen harrastuskoira, joka täyttää yhteiskunnan koirille asettamat vaatimukset.

2. RODUN TAUSTA

Amstaffin muinaiset esi-isät ovat mastiffityyppisiä koiria, joita löytyy monien rotujen taustalta. Vaikka suuri osa tästä tiedosta on jo kadonnut, varhaisen taiteen perusteella tunnemme suuren, raskaspäisen, vahvan koiratyypin, jota on läpi historian käytetty voimiensa ja vartiointikykynsä vuoksi. Tämä varhainen koiraryhmä on jättänyt geneettistä materiaalia kaikkiin nykyisiin bulldoggirotuihin ja mastiffityyppisiin koiriin.



Aiemmin Englannissa mastiffityyppejä jalostettiin pienikokoisemmiksi, ja osasta tuli bulldogeja. (Itse asiassa bulldogin nimi juontaa juurensa siitä, että niitä käytettiin härkien tai karjan / mullikoiden pysäyttämiseen.) Alun perin teurastajat tai maanviljelijät käyttivät näitä koiria karjan siirtämiseen ja eläinten paikallaan pitämiseen. Koirat kirjaimellisesti pitivät nautoja paikallaan tarttumalla niihin – tavallisesti turvasta. Englannissa muodostui kansanhuviksi katsoa, kuinka teurastajan koira tarttui härkään ja piti sitä paikoillaan, kun teurastaja toimitti tehtävänsä. Jostain syystä kansan keskuudessa koiran kiusaaman härän lihaa alettiin pitää maukkaampana kuin rauhaisasti kuolleen eläimen. Siksipä Englannissa olikin pitkään voimassa laki, jonka mukaan teurastajan tulee härnätä härkää koiralla ennen sen teurastamista! Viihdearvo oli niin suuri, että tietojen mukaan kuningatar jopa kielsi teurastajia tappamasta karjaa samana päivänä hänen kuninkaallisten teurastajiensa kanssa, jotta rahvas tulisi katsomaan kuningattaren koirien työskentelyä.

Ajan myötä tämä urheilu kehittyi toisenlaiseksi lihan pehmittämiseksi, ja koirat usutettiin muunlaisen "riistan" kimppuun. Yksi lajeista oli rotantappo. Englannissa on ilmeisimmin ollut paljon rottia, ja kansa on viihdyttänyt itseään katsomalla koiria, jotka laitettiin eräänlaiselle areenalla (pit) satojen rottien kanssa. Luonnollisesti samalla lyötiin vetoa, kuinka monta rottaa päästetään päiviltä ja kuinka nopeasti. Tätä varten tarvittiin pienempi, nopeampi koira, joten osa nyt jo kadonneista englantilaisista terriereistä risteytettiin bulldoggin kanssa. Näitä olivat todennäköisesti black and tan –terrieri (nykyisen manchesterinterrierin kaltainen) ja vanha valkoinenterrieri (old white terrier). Koska rottia oli liian helppo tappaa, urheiluhenkiset piirit keksivät alati uusia haasteita koirilleen. Niinpä varhaisia bulldogeja ja bull-and-terriereitä käytettiin karhu-, hirvi- ja mäyrätappeluissa sekä keskinäisissä koiratappeluissa. Koiria oli helpompi saada kuin karhuja, jotka olivat jo Englannissa oletettavasti harvenemaan päin, ja ilmeisimmin rahvaan oli myös helpompi pitää koiria kuin kalliita riistaeläimiä.

Bull-and-terriereistä kehittyi kolme nykyaikaista rotua: staffordshirenbullterrieri, bullterrieri ja amerikanstaffordshirenterrieri. Varhaiset bull-and-terrierit saapuivat Yhdysvaltoihin ja Pohjois-Amerikkaan englantilaisten ja irlantilaisten siirtolaisten mukana (ensimmäiset 1800-luvun puolen välin jälkeen). Amerikassa osa koirista jalostettiin suuremmiksi ja korkeammiksi, vastauksena uuden, kesyttömän maan asettamiin vaatimuksiin. Osa pysyi kaupungissa samankaltaisilla "urheilullisilla" omistajilla kuin Englannissa ja Irlannissa. Näitä koiria käytettiin koiratappeluissa New Yorkin, Chicagon ja Bostonin (ynnä luonnollisesti muidenkin kaupunkien) pubeissa ja pubien ympäristössä. Osasta näitä koiria periytyy periamerikkalainen rotu bostonin bulldoggi eli, kuten se nykyään tunnetaan, bostoninterrieri. Varhaiset koirat tapasivat painaa 15 – 18 kiloa, ja lukuun ottamatta lyhyempää bulldog-kuonoa ja korkkiruuvihäntää ne muistuttivat kovasti varhaista amstaffia (eli pit bull –bulldoggia, amerikanbulldoggia, bull-terrieriä tai yankee terrieriä, jotka ovat osa niistä nimistä, joilla tämä koira siihen aikaan tunnettiin).

Suurempi bull-and-terrieri oli yhä maatilojen ja karjankasvattajien koira. Se seurasi uudisraivaajien vankkureita länteen, auttoi karjan käsittelyssä ja vahti uudisasutusta. Se oli maatilan yleiskoira. Koiraa käytettiin jahtikoirien kanssa ja vaikka koira ei ollut kaikkein nopein tai hyvänenäisin, se sopi "kiinniottokoiraksi", joka teki lopun saalistettavasta eläimestä, kun se kääntyi puolustautumaan.

1800-luvun lopulla Amerikkaan perustettiin tappelukoirien rekisteri, jonka avulla pyrittiin seuraamaan voitokkaimpia rotulinjoja, ja samalla julkaistiin säännöt maan koiratappelujärjestöille. United Kennel Club rekisteröi koirat nimellä American Pit Bull Terrier. Toisinaan nimi kirjoitettiin muodossa American (Pit) Bull tai American Bull Terrier. Useimmiten koirat tunnettiin vain bulldogeina tai pit bulleina.

Vaikka rodun taustasta muistetaan pääasiassa koiratappelut, vain suhteellisen harvoja koiria käytettiin tappeluissa. Useimmat pysyivät maanviljelijöiden ja muiden maalla asuvien yleiskoirina ja karjakoirinakin, paimentamassa, vartioimassa ja auttamassa nautojen käsittelyssä, aivan kuten ne olivat tehneet alusta lähtien.

1930-luvun alussa ryhmä rodun kasvattajia pyysi American Kennel Clubia hyväksymään koiransa rekisteriin. Koirat oli jo rekisteröity United Kennel Clubiin, mutta niiden omistajat eivät olleet kiinnostuneita koiratappeluista. He halusivat edistää rotua perhe- ja näyttelykoirina. He perustivat kansallisen rotuyhdistyksen ja kirjoittivat rotumääritelmän. Rodun nimeä pohdittiin kauan, koska American Kennel Club ei halunnut rekisteröidä rotua samalla nimellä kuin United Kennel Club. Lopulta 1936 nimeksi hyväksyttiin Staffordshire Terrier. Tämä tapahtui vain vuotta myöhemmin, kun Kennel Club of England oli hyväksynyt englantilaiset bull-and-terrierit roduksi nimellä staffordshirenbullterrieri. Sekä englantilaisen että amerikkalaisen rodun rotumääritelmä kirjoitettiin samalla tavalla, ja niissä oli jopa joitain identtisiä fraaseja. Kirjoittajat olivat yhteydessä toisiinsa ja tekivät yhteistyötä saavuttaakseen omien kennelklubiensa hyväksynnän. Siihen aikaan kuvatut koirat olivat kooltaan ja rakenteeltaan lähempänä toisiaan kuin nykyään.

Vuonna 1974 nimi Staffordshire Terrier muutettiin American Staffordshire Terrieriksi samalla, kun AKC tunnusti staffordshirenbullterrieri-rodun.

Eurooppaan ensimmäiset amstaffit saapuivat 1970-luvulla. FCI hyväksyi rotumääritelmän vuonna 1971 ja Suomen Kennelliitto vuonna 1986. Suomeen ensimmäiset amstaffit tulivat vuonna 1985, uros Blue Angel Mela's Sam Amerikasta ja narttu Rachel vom Simba-camp Saksasta.

3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA

Staffordshire Bullterrierikerho - Staffordshire Bullterrierklubben ry:n perustava kokous pidettiin 15.10.1968 Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla, Helsingissä. Suomen Kennelliitto myönsi yhdistykselle rotua harrastavan yhdistyksen oikeudet vuonna 1970. Vuonna 1978 hyväksyttiin virallisesti uusi nimi Staffordshirenbullterrieriyhdsitys ry. (SBTY). Vuoden 2005 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 386.

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia staffordshirenbullterrieri- ja amerikanstaffordshirenterrierirotuja harrastavien henkilöiden yhdyssiteenä koko maassa, edistää ja auttaa näiden rotujen jalostusta ja kasvatusta niille kuuluvien arvokkaiden ominaisuuksien turvaamiseksi, sekä tehdä molempia rotuja tunnetuksi. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää näyttelyitä, kursseja ja tapaamisia. Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Staffi –lehteä. PEVISA –määräysten mukaiset tutkimustulokset sekä näyttely-, koe- ja luonnetestitulokset julkaistaan yhdistyksen lehdessä sekä tarkemmin vuosikirjassa.

Staffordshirenbullterrieriyhdistys ry:n toimintaa organisoi ja käytännössä monilta osin myös vetää hallitus. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja 6 jäsenestä, joista yksi toimii varapuheenjohtajana ja yksi sihteerinä. Hallituksen tehtävä on edustaa yhdistystä ja hoitaa sen asioita. Jalostusneuvonnasta vastaa jalostustoimikunta, joka pyrkii huolehtimaan siitä, että rotumme kehittyisivät niin ulkomuodoltaan kuin terveydeltäänkin mahdollisimman suotuisasti. Lisäksi yhdistyksellä on pentuvälitys.

Jalostustoimikunta kerää tietoa koirista jalostusta silmällä pitäen ja jakaa tätä tietoa jäsenistölle esimerkiksi vuosikirjan avulla. Tietoja koirista hankitaan mm. tekemällä terveyskyselyjä sekä keräämällä luonnetesti- ja näyttelytuloksia. Myös erilaisten luentojen ja kurssien järjestäminen kuuluu jalostustoimikunnan tehtäviin. Jalostustoimikunta toimii lähinnä neuvoa-antavana elimenä. Poikkeuslupa-anomuksissa jalostustoimikunnan tehtävä on esitellä anomus rotujärjestön hallitukselle.

19.10.2002 perustettiin Suomen Amerikantaffordshirenterrieriyhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomen Kennelliitto ry:n alaisena jäsenyhdistyksenä sekä Staffordshirenbullterrieriyhdistys ry:n alaisena rotuyhdistyksenä jonka päämäärä on edistää amerikanstaffordshirenterrierien kasvatusta ja jalostusta sekä toimia aatteellisena yhdistyksenä jäsenten keskuudessa näiden koiraharrastusten kannustamiseksi.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tekee yhdistyksen toimialaan kuuluvaa valistustyötä, harjoittaa julkaisutoimintaa ja järjestää keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia, antaa neuvoja ja opastusta jäsenilleen sekä järjestää koiranäyttelyitä, harjoittaa jalostusneuvontaa, levittää tietoa kenneltoiminnan merkityksestä sekä asianharrastajien että yleisön keskuudessa, seuraa kenneltoimintaa niin kotimaassa kuin ulkomailla ja tekee alan kehittämiseen tähtääviä aloitteita sekä harjoittaa yhteistoimintaa sekä kotimaisten että ulkomaisten keskusjärjestöjen, kennelyhdistysten sekä Suomen Kennelliitto ry:n kanssa.

- Staffordshirenbullterrieriyhdistys ry:n jäsen vuodesta 2003
- Helsingin Seudun Kennelpiiri ry:n jäsen vuodesta 2004
- Suomen Kennelliitto ry:n jäsenyys käsiteltävänä SKL ry:ssä

Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2005 lopussa oli 184.

Jalostustoimikunnan toiminta
SBTY ry:n jalostustoimikunnan periaate on olla työssään puolueeton ja noudattaa SKL-FKK ry:n ja SBTY ry:n yleisiä toimintaperiaatteita. Jalostustoimikunta vastaa sille esitettyihin tiedusteluihin kirjallisesti, jolloin selvitetään tehdyt ratkaisut perusteluineen. Jalostustoimikunnan tulee kokoontua riittävän usein käsittelemään saapuneita tiedusteluja, jotka on toimitettava jalostustoimikunnalle kirjallisesti hyvissä ajoin ennen suunniteltua astutusajankohtaa.

Poikkeusluvat
Mikäli yhdistelmä ei täytä SKL:n PEVISA-vaatimuksia, voidaan se joissain tapauksissa rekisteröidä SKL:n jalostustieteellisen toimikunnan myöntämällä poikkeusluvalla. Rekisteröintimaksu on tällöin kolminkertainen normaaliin verrattuna. Poikkeuslupiin tarvitaan aina rotujärjestön lausunto, jonka käsittelee rotujärjestön hallitus jalostustoimikunnan esityksestä.

Poikkeuslupahakemuksen yleinen sisältö
Anomus toimitetaan rotujärjestölle ja sen tulee sisältää seuraavat tiedot:

- kasvattajan yhteystiedot
- yhdistelmän isän & emän tiedot sekä kopiot molempien vanhempien kaikista PEVISA-tutkimuskaavakkeista
- arvioitu astutusajankohta
- perustelut
- päiväys ja allekirjoitus

Staffordshirenbullterrieriyhdistys ry:n hallitus käsittelee poikkeusluvat kysyttyään ensin rotuyhdistyksen sekä rotujärjestön jalostustoimikuntien suositukset. Lupa myönnetään kasvattaja- ja narttukohtaisesti enintään kerran kolmessa (3) vuodessa ja vain, mikäli pentueen vanhemmat täyttävät SBTY:n jalostustoimikunnan työohjeen vaatimukset. Poikkeuslupien käsittelyaika on vähintään kolme (3) kuukautta, joten erityisen tärkeää on tehdä poikkeuslupa-anomus riittävän ajoissa. Puutteelliset anomukset palautetaan käsittelemättöminä.

Yleiset vaatimukset poikkeusluvalle
Yleisperiaatteena on, että jalostusvalinnassa sekä urokselle että nartulle asetetaan yhtä suuret vaatimukset. Koirien tulee olla tutkittuja PEVISA-sääntöjen mukaisesti astutushetkellä.

Perinnölliset viat ja sairaudet
Poikkeuslupa-anomuksen vaatimukset terveystutkimuksista sairauksittain:

Lonkkanivelen kasvuhäiriö (dysplasia):
Poikkeuslupa myönnetään ainoastaan, jos toinen jalostukseen käytettävistä yksilöistä on viasta vapaa (A tai B- lonkat).

Kyynärnivelen kasvuhäiriö (dysplasia):
Poikkeuslupa myönnetään vain viasta vapaille yksilöille (0/0, 0/1 tai 1/0).

Perinnölliset silmäsairaudet:
RD eli verkkokalvon vajaakehitys on synnynnäinen sairaus, jossa on eri vakavuusasteisia häiriöitä. Paikalliset verkkokalvon poimut ovat vaarattomia, ja koirat, joilla on vain joitakin poimuja silmänpohjassa, saavat silmätarkastuksessa vain merkinnän poimuja eikä niitä suljeta pois jalostuksesta.

HC eli perinnöllinen harmaakaihi. Linssin läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan. Koira sokeutuu, kun linssit sameutuvat kokonaan. Onneksi suurin osa HC –muutoksista on lieviä. Koirat, joilla on HC, suljetaan kokonaan pois jalostuksesta eikä niille myönnetä poikkeuslupaa.

PHTVL/PHPV eli sikiökautisen kehityshäiriön seurauksena silmässä vaihtelevan asteisia muutoksia linssin takaosassa ja lasiaisessa, jotka voidaan havaita jo pikkupennulla. Sairaudella on eri asteita: lievimmillään muutokset eivät pahene iän myötä, vakava-asteiset muutokset voivat johtaa täydelliseen sokeuteen. Koirat, joiden PHTVL/PHPV aste on välillä 3 – 6, suljetaan pois jalostuksesta eikä niille myönnetä poikkeuslupaa.

Näyttelyvaatimukset
Pentueen vanhemmilla tulee kummallakin olla vähintään kahdelta (2) eri tuomarilta vähintään kaksi (2) yli 18 kuukauden iässä saavutettua ERINOMAINEN –näyttelytulosta.

Yleisten vaatimusten lisäksi edellytetään poikkeusluvan saantiin:

D -lonkkainen narttu
Nartun tulee olla anomusta tehtäessä vähintään kaksi (2) vuotta täyttänyt eikä se saa olla astutushetkellä yli kahdeksan (8) vuotta.

D -lonkkainen uros
Uroksen tulee olla kaksi (2) vuotta täyttänyt. Jos uroksella on ollut aikaisempia pentueita, pitää 50 % uroksen jokaisen pentueen pennuista olla PEVISA–sääntöjen mukaisesti tutkittuja ja tutkituista jokaisen eri pentueen pennuista on oltava 75 % terveitä.

Poikkeuslupaa ei myönnetä, mikäli
Lonkkaniveltutkimustulos on huonompi kuin D.
Molemmilla osapuolilla esiintyy samaa sairautta, eli ns. tuplausta ei hyväksytä.
Näyttelyarvosteluissa mainitaan vähintään kaksi (2) kertaa aggressiivisesta luonteesta.

Pentuvälitys
Yhdistyksen pentuvälittäjä kertoo pennunkyselijöille ainoastaan kasvattajajäsenten ilmoittamat yhdistelmät, jotka voidaan julkaista myös yhdistyksen nettisivuilla pentulistassa. Staffi-lehdessä julkaistaan maksutta tiedot niistä pentueista, joilla on jalostustoimikunnan hyväksyntä.
Kun astutus on tapahtunut ja narttu on tiineystutkittu tai kun pennut ovat syntyneet, ottaa kasvattaja yhteyttä pentuvälittäjään, joka lisää pentueen pentulistalle. Pentulistalle pääsevät kaikki kasvattajajäsenten pentueet, kun yhdistelmä täyttää voimassa olevat PEVISA-ehdot.

4. NYKYTILANNE

4.1. Populaation koko ja rakenne

Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan n. 500-600 amerikanstaffordshirenterrieriä. Rekisteröintimäärät ovat vuosittain nousseet ja tällä hetkellä rekisteröidään noin 100 pentua vuosittain. Tyypillisesti suomalaisella kasvattajalla on pari, kolme narttua, joilla teetetään pennut muutaman vuoden välein. Suomessa on suhteellisen laaja geenipohja. Geenipohjan laajuuden säilyttämiseksi tuontikoiria pitäisi tuoda harkiten eri linjoista.

Kaikki suomalaiset amstaffin pennut syntyvät ja varttuvat kotioloissa, mikä onkin rodulle ainoa oikea paikka kasvaa. Amstaffi ei sovi tarhattavaksi Suomen olosuhteissa. Jotta amstaffista varttuisi ihmisystävällinen, vilkas ja rohkea seura- ja harrastuskoira, sen paikka on jo alle luovutusikäisenä normaaleissa kotioloissa, jossa se tottuu ihmisiin ja normaaliin elämänmenoon.

Suomessa ”siitosmatadorien” käyttöä on pyritty välttämään. Viimeisen viiden vuoden aikana on jalostukseen käytetty yhteensä 41 urosta. Pentueita näillä uroksilla on kyseisenä aikana ollut yhteensä 51 kpl.

Suomalaisten kasvattajien koiria tapaa usein myös ulkomailla. Suomesta on viety koiria mm. Yhdysvaltoihin, Norjaan, Eestiin, Ranskaan, Espanjaan ja Ruotsiin.

Yhteenveto amerikanstaffordshirenterrierien rekisteröintitilanteesta Suomessa viimeisen kuuden vuoden aikana.

Vuosiyhteenveto 2000-2005

Vuosiyhteenvedon sukusiitosprosentti tarkoittaa ko. vuonna syntyneiden pentujen keskimääräistä sukusiitosprosenttia.

Isoisä / isoäiti tarkoittaa ko. vuonna syntyneillä pennuilla olevia eri isoisiä / isoäitejä. Nämä luvut antavat osviittaa jalostuspohjan laajuudesta. Jos jalostukseen käytetään esimerkiksi paljon eri uroksia, jotka ovat sukua keskenään (sama isä / äiti), on jalostuspohja laajuus paljon suppeampi kuin erisukuisia uroksia käytettäessä isovanhempia on enemmän).

Luvut Kennelliiton tietokannasta.

Amstaffien rekisteröinnit Suomessa 1985-2005

Jalostukseen käytetyt urokset 1985-2005

Uroksen nimen perässä suluissa koiran syntymävuosi.

4.2. Luonne

Amerikanstaffordshirenterrierille oikeanlainen rodunomainen luonne on hyvin tärkeä ominaisuus, ehkä jopa kaikkein tärkein. Näyttipä koira miltä tahansa se ei ole oikea amstaffi ilman oikeaa luonnetta. Virallinen määritelmä on vähäsanainen, ja sitä onkin usein arvosteltu siitä, ettei se anna riittävästi tietoja rodun harrastajalle. Käytetyt sanat kuvaavat kuitenkin kauniisti rodun luonnetta. Voimassa olevassa FCI:n rotumääritemässä amerikanstaffordshirenterrieriä luonnehditaan seuraavanlaisesti: "Kokoonsa nähden hyvin voimakas, tasapainoinen koira. Lihaksikas, samalla ketterä ja tyylikäs sekä ympäristöstään hyvin kiinnostunut."

"Ympäristöstään hyvin kiinnostunut" kuvaa eläväistä, älykästä olemusta, joka tarkkailee ympäristönsä tapahtumia ja jolta mikään ei jää huomaamatta. Lisäksi koira ei vain tarkkaile, vaan ottaa osaa – koira on tietoinen ympäristöstään ja reagoi siihen. Se on valmis vastaamaan kaikkiin haasteisiin – sanonnan parhaassa merkityksessä.

"Rodun rohkeus on maankuulu". Tämä riittää hyvin kuvaamaan rodun oikeaa luonnetta. Rotu on nimenomaan rohkea. Rohkeus on sisäänrakennettu rodun historiaan. Nämä koirat ovat kohdanneet kuoleman kaikissa muodoissaan ja pelko on jalostettu niistä pois jo aikoja sitten. Koiran tulee vaikuttaa äärimmäisen varmalta kaikissa tilanteissa. On anteeksiantamatonta, jos yksilöltä puuttuu tämä ominaisuus. Rohkeudella ei ole mitään yhteyttä aggressiivisuuteen, jolla usein peitetään epävarmuutta. Ihanneamstaffi ei saa osoittaa aggressiivisuutta muita eläimiä tai ihmisiä kohtaan. Sen pitää vaikuttaa varmalta ja kiinnostuneelta, valmiilta osallistumaan tai tarpeen tullen puuttumaan tilanteeseen. Tämän rodun rohkeudesta on runsaasti kertomuksia.

Ihanneyksilön on aina osoitettava silminnähtävää rohkeutta ja varmuutta. Jos yksilöllä ei ole näitä ominaisuuksia, sitä ei tulisi koskaan palkita.

Vaikka rotumääritelmässä ei asiaa erikseen mainita, tämä rotu on ollut kauan kotikoirana maatiloilla ja perheissä, ja vaikka sillä on tappelukoiratausta, koira ei saa koskaan olla aggressiivinen ihmistä kohtaan. Rotu ei ole luonnoltaan vartioiva, vaan pitää useimpia ihmisiä ystävinään ja luottaa näihin. Koira kehittää vahvat siteet ihmisiin ja haluaa innokkaasti miellyttää – työkoirahistoriansa ansiosta. Koira ei viihdy yksin, vaan on mieluummin ihmisten seurassa. Se ei ole alistuva tai pokkuroiva, vaan varma ja ystävällinen kaikessa kanssakäymisessään ihmisten parissa.

Ihanneyksilön on aina oltava ihmisten seurassa varma ja ystävällinen. Jos yksilö on ihmistä kohtaan aggressiivinen, uhkaava tai pelkäävä, sitä ei tulisi koskaan palkita. Tällainen on rodulle täysin epätyypillistä ja virheenä anteeksiantamaton. Arkoja, hermostuneita tai aggressiivisia koiria ei tule käyttää jalostukseen.

Kasvattajien tulee myös kiinnittää huomiota pennunostajien ohjaukseen amstaffin kasvattamisessa yhteiskuntakelpoiseksi sekä mukavaksi seura- ja harrastuskoiraksi.

Luonnetestit
Luonnetestitulosten (77 testattua koiraa vuosina 1991 – 2005) valossa tämän päivän amerikanstaffordshirenterrieri sopii luonteensa puolesta hyvin rooliinsa harrastuskoirana tai seurakoirana.

Osallistumiset luonnetesteihin ja niissä saadut arvostelut testatuista ominaisuuksista

Luonnetestitulokset 1991-2004 (65 amstaffia)

Luonnetestitulokset 2005 (12 amstaffia)

Amerikanstaffordshirenterrierit ovat osoittaneet koulutettavuutensa tottelevaisuuskokeissa, agility-kilpailuissa ja käyttäytymiskokeissa (BH).

Suomen pelastuskoiraliiton haku- ja rauniokokeissa on käynyt yksittäisiä amstaffeja, jotka ovat suorittaneet soveltuvuuskokeita ja peruskokeita. Raunioharrastuksessa on amstaffeja ollut mukana jo 1990-luvulla. 90-luvun puolivälissä amstaffi sijoittui raunioiden SM-kokeessa pronssille.

Käyttäytymiskokeet, tottelevaisuuskokeet ja agility

Osallistumiskerrat lajeittain ja luokittain vuosina 2000 - 2005. Koulutustunnukset (BH, TOKO)